Leonberginkoiran rotumääritelmä:

Leonberginkoira on saksalainen seura- ja vahtikoirarotu.

Historia

Leonberginkoira on saanut nimensä saksalaiselta Leonbergin pikkukaupungilta, jossa rotu syntyi. Ensimmäiset todelliset leonberginkoirat syntyivät 1846, kun Leonbergistä kotoisin oleva Heinrich Essig risteytti mustavalkoisen newfoundlandinkoiran, bernhardinkoiran ja pyreneittenkoiran. Uudessa rodussa yhdistyivät alkuperäisrotujen erinomaiset ominaisuudet. Jo parikymmentä vuotta myöhemmin rotu oli saavuttanut suuren suosion ja erityisen komeista koirista maksettiin huimia summia. Leonberginkoirasta tuli statussymboli; kuninkaitten, ruhtinaitten ja kuuluisien taiteilijoiden seuralainen.  Leonberginkoira oli 1800-luvun lopulla Baden-Wurttembergin alueella etupäässä maatilojen koira. Sen vartio- ja vetotaidot olivat tunnettuja. Maailmansotien ja niitä seuranneiden pula-aikojen aikana koirien määrä väheni huomattavasti. Nykyisin leonberginkoira on erinomainen perhekoira.

Ulkomuoto

Leonberg tarkoittaa suomeksi leijonavuorta, ja leonberginkoira muistuttaakin jollakin tavalla leijonaa. Alkuperäisen käyttötarkoituksen mukaisesti leonberginkoira on suuri, lihaksikas ja tyylikäs. Ruumiinrakenne on hyvin sopusuhtainen ja tasapainoinen. Erityisesti uros on mahtava ja voimakas. Säkäkorkeus on uroksilla 72-80 cm ja nartuilla 65-75 cm. Leonberginkoira voi painaa jopa 80 kg. Suuresta koostaan huolimatta koira ei ole kömpelö, vaan ketterä. Monet ihmiset ovat suorastaan hämmästyneet meidän Leon ketteryydestä ja nopeudesta.

Karvapeite on runsas, pitkä ja hyvin säänkestävä. Koira kestää hyvin huonoa säätä ja märkyyttä sekä varsinkin kylmää. Pakkasessa se voi oleskella kauankin. Pohjavilla on runsas. Uroksilla on kaulassa ja rinnassa harja. Eturaajojen hapsut ja takaraajojen housut ovat runsaskarvaiset. Väri on leijonankeltainen, punainen, punaruskea tai hiekanvärinen (hailakankeltainen, kermanvärinen) ja musta maski. Karvankärjet voivat olla mustat, mutta yleisvaikutelma ei saa olla musta. Hännän alapuoli, eturaajojen hapsut ja takaraajojen housut ovat vaaleammat. Leonberginkoiran turkki on suhteellisen helppohoitoinen, eikä tarvitse trimmausta tai tupeerausta, vain kohtuullisesti harjausta.

Leonberginkoiran ruskeissa nappisilmissä on älykäs ja hyväntahtoinen ilme. Leonberginkoira on terve rotu sekä fyysisesti että psyykkisesti.

Luonne

Leonberginkoiran uskollisuus näkyy jo ilmeestä ja siihen voi todella luottaa. Leonberginkoira kiintyy syvästi isäntäänsä ja perheeseensä, ja lapsista se pitää erityisen paljon. Tämä ilmenee kärsivällisyytenä ja ymmärtäväisyytenä lapsia kohtaan. Uudet perheenjäsenet hyväksytään mukisematta. Vartiointivaisto on rodulle luonteenomaista. Tämä tulee parhaiten esille omalla pihalla. Tällöinkin koira harvoin pitää meteliä ja haukkuu, vaan ilmaisee olemassaolonsa muutamalla haukahduksella ja murahduksella.

Leonberginkoiraa on helppo kouluttaa, koska se on on älykäs ja oppivainen sekä luonteeltaan rauhallinen. Se muistaa kaiken oppimansa kauan. Leonberginkoira ei hauku eikä räksytä turhaan. Ympärillä oleva hälinä ja vilinä ei sitä juuri rasita. Se ilmeisesti tuntee kokonsa ja voimansa, eikä sen tarvitse pelätä tai esiintyä uhkaavasti. Leonberginkoiran mahdollisuuksia käyttökoirana aliarvioidaan usein ja Suomessa rotu onkin miltei yksinomaan koti- ja seurakoira, vaikka rodulla olisi valmiuksia monenlaisiin käyttötehtäviin. Näissä puuhissa on luvassa ainakin antoisia hetkiä koiralle ja omistajalle.

Leonberginkoira ei ole flegmaatikko. Se on yllättävän eloisa ja ketterä leikkitoveri, joka juoksee ja hyppii. Vilkasta temperamenttiaan ja eloisuuttaan koira osoittaa ilon ilmaisuna: tervehtiessään, leikkiessään sekä odottaessaan kävelyä tai muuta miellyttävää. Tällöin haukutaan, hypitään ja juostaan ihastuksesta. Vettä ja uimista leonberginkoira rakastaa. Vesi tuntuu vetävän sitä vastustamattomasti puoleensa. Uimanahka varpaiden välissä on merkkinä erinomaisesta uimataidosta.

Leonberginkoira tarvitsee paljon rakkautta ja sitä tulee kohdella perheenjäsenenä - se antaa saamastaan ystävällisyydestä moniverroin takaisin ja on äärimmäisen hyväntahtoinen.

Aggressiivisuutta ihmisiä kohtaan esiintyy erittäin harvoin. Samaa sukupuolta olevia toisia koiria kohtaan sitä voi esiintyä varsinkin vahvaluontoisilla uroksia. Joskus näkee pelokkaita ja äksyjä yksilöitä, joskin tämä johtuu useimmiten koiran huonoista kokemuksista, joihin ihminen on tahallaan tai tahtomattaan syypää. Puuttuvat kontaktit pentuna, liian pieni ympäristökokemus, puuttuva yhteys perheeseen tai liian ankara kasvatus voivat tehdä kaikista koirista epäsosiaalisia; erityisesti rakkautta ja huomiota kaipaavasta rodusta. Näiden ominaisuuksiensa vuoksi rotua ei pidetä erityisen soveliaana ankaraan kasvatukseen ja koulutukseen, joskin rodussa on suojelukoulutettujakin yksilöitä.